torstai 1. syyskuuta 2011

Arpajaisvoittoja

Viime viikonloppuna meillä päin juhlittiin Venetsialaisia. Pojalla oli myöskin jääkiekkoturnaus täällä kotihallilla ja siellä tuli myös vietettyä aikaa. Miesväki melkeimpä asui hallilla, ei niitä juurikaan kotosalla näkynyt kuin nukkumassa =)) Joukkueella oli turnauksessa mm. arpajaiset joihin tein tiskirätti-saippua pakkauksia. Alunperin tein itse saippuoita mutta jostain syystä ne eivät oikein onnistuneet tällä kertaa ja kiireessä en kerennyt enää uutta satsia tekemään, niin turvauduin valmiisiin saippuoihin.

 Tiskirätit olen kutonut bambu- sekä puuvillalangoista. Saippuat olivat nyt "valmistavaraa", mutta hiukka tuunasin niitä ekopaperilla sekä paperinarulla. Kukkasia vielä laitoin koristeeksi; naisellisiahan näistä tuli mutta kyllähän tiskirätit miestenkin käteen sopii hyvin (  oman miehen käytössä vain pakon edestä; saa kyllä köökin siivottua mutta pöydät jää aina pyyhkimättä =)) ) ja saippuoiden tuoksut oli neutraalit.
Pakkaukset myös taittelin itse ihan tavallisesta mainoskartongista.


 
Ihana piristys näin alkusyksyn ja arjen keskelle oli viesti pääsystä Sinellin DT-tiimiin. Sinellin blogista löytyvät muut DT-tiimin jäsenet =) Kivaa postia sain myös tänään, kun syyskuun materiaalipaketti kolahti postilaatikkoon... nyt sormet "syyhyävät" päästä toteuttamaan materiaaleista kaikkea kivaa =)

Mukavaa torstaita kaikille!

Susanne

 



( Ensimmäiset kokeilut PhotoScapella... vielä vaatii harjoittelua =D )

5 kommenttia:

Sara H kirjoitti...

Wau!!! Ihania paketteja!!!
Ja onnittelut Sinellin DT paikasta =)

Saila kirjoitti...

Hei!

Onnittelut myös minun puolestani Sinellin DT paikasta. Uskon että sinulla on paljon annettavaa Sinellille.

Kati kirjoitti...

Onnea paljon Sinellin DT paikasta, ihan oikea valinta!
Aivan loistavia arpajaispalkintoja olet myös tehnyt. Saanko lainata ideaa?? Meillä poika pelaa sählyä ja pari kertaa vuodessa järjestämme kotikisat ja väsään aina palkintoja arpajaisiin. Vaihtelu olisi ihan mukavaa.

Anonyymi kirjoitti...

Todella kauniita paketteja olet tehnyt!

Leppoisaa sunnuntaita Susanne!

Susanne kirjoitti...

Suuret kiitokset teille =)
Kati: Ei muuta kuin palkintoja värkkäilemään... mukavaahan se on jos täältä värkkäilyistäni ideoita ja inspiraatiota saa =)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...